Oikeudenmukaisen verotuksen verkosto:
I osa: “Vain köyhät maksavat veroja…”
1. Suuryritykset ja varakkaat yksityishenkilöt välttävät yhä useammin velvollisuuttaan antaa oma panoksensa yhteiskunnalle verotuksen kautta. Hallitusten myötävaikutuksella ne ovat siirtämässä verorasitusta yhä enemmän tavallisten kansalaisten ja pienyritysten harteille. Hallitukset väittävät, että pienillä verotuloilla ei voi saavuttaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla julkisia hyödykkeitä ja palveluja; ainoaksi ratkaisuksi tarjotaan yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Meidän vaatimuksemme on oikeudenmukainen verotus: on palautettava kyky verottaa globalisaatiosta hyötyviä varakkaita tahoja.
2. Veronkierto on nykyisin massiivista globaalin tason toimintaa. Veroparatiiseissa normaalin verotuksen ulottumattomissa olevien varantojen määrän arvioidaan olevan jo kolmasosa kaikista globaaleista varannoista.
3. Noin puolet kaikesta maailmankaupasta näyttää kulkevan nimellisesti veroparatiisien kautta, kun yhtiöt siirtävät voittoja paikkoihin, joissa voidaan vältellä veroja. Pankkien, asianajajien ja kirjanpitäjien verkostot luovat monimutkaisia ja salaisia finanssirakenteita, jotka vähentävät läpinäkyvyyttä ja tekevät veronkierron mahdolliseksi. Väitteet yhtiöiden yhteiskunnallisesta vastuusta joutuvat epäilyttävään valoon, kun otetaan huomioon yhtiöiden maksamat vähäiset verot. Tällainen toiminta on taloudellisesti tehotonta, yhteiskuntaa rapauttavaa ja äärettömän epäeettistä.
4. Kehitysmaiden arvioidaan menettävän veronkierron vuoksi enemmän kuin mitä ne saavat vuosittaista kehitysapua. Vain puolen prosentin lisävero veroparatiiseissa pidetyille varoille antaisi riittävästi varoja YK:n vuoden 2015 kehitystavoitteiden saavuttamiseksi, mikä puolittaisi maailman köyhyyden. Mutta suunta onkin päinvastainen, kun suuryritysten houkuttelemiseksi tarjotaan mittavia verohelpotuksia ja kehitysmaista virtaa massiivisia rahasummia veroparatiiseihin.
5. Nämä kehitystrendit uhkaavat demokratiaa ja kehitystä. Verokilpailu globaalilla tasolla heikentää kansallisella tasolla saavutettuja yhteiskuntasopimuksia, kun kansallisvaltiot kilpailevat pääomalle annettavista verohelpotuksissa. Veroparatiiseja syntyy aina vain lisää, maailman rikkaimmat rahakeskukset tulevat yhä rikkaammiksi, isojen yritysten maksamat verot laskevat, ja laskun maksaa tavallinen kansalainen. Me pyydämme kaikkia asiasta huolestuneita tarttumaan tähän haasteeseen osallistumalla kampanjaan oikeudenmukaisen verotuksen puolesta globaalilla ja kansallisella tasolla.
II osa. Oikeudenmukaisen verotuksen julistus
6. On tärkeää toimia juuri nyt ennen kuin verokilpailusta tulee yhä yleisempi käytäntö maailmantaloudessa. Meidän tavoitteemme ovat seuraavat:
- Poistaa rajan yli tapahtuva veronkierto ja vähentää mahdollisuuksia vältellä veroja, jotta suuret yritykset ja vauraat henkilöt maksaisivat veroa kykynsä mukaan;
- Lisätä kansalaisten valtaa vaikuttaa verotuksen demokraattiseen valvontaan, ja vähentää pääoman valtaa sanella veropolitiikkaa täysin omien etujensa mukaan;
- Palauttaa eri tulolähteiden yhtäläinen verotuskäytäntö, ja torjua verotaakan siirtyminen tavallisten kansalaisten kontolle;
- Poistaa sellaiset verokiihokkeet ja salailupykälät, jotka edistävät investointipääoman siirtymistä pois niistä maista, jotka eniten tarvitsevat taloudellista kehitystä;
- Estää julkisten palvelujen lisääntyvä yksityistäminen ja alasajo.
7. Näihin tavoitteisiin pyrkiminen ei tietenkään suju ilman varauksia, epäilyjä ja ongelmia. Me uskomme silti, että tutkimuksen, demokraattisen vuoropuhelun ja tehostuneen verotuksen hedelmien tasapuolisella jakamisella me kykenemme voittamaan nämä esteet. Esimerkiksi:
- Rahamarkkinoiden läpinäkymättömyys ja tiedon puute estävät tekemästä tutkimusta, jolla saataisiin selville todellinen asiaintila monissa maissa. Uudistusehdotukset tulevat kehittymään sitä mukaa kuin tutkimuksista saadaan tuloksia.
- Me tiedämme, että eräät pienet saarivaltiot ja vähemmän kehittyneet maat ovat suuresti riippuvaisia verokilpailun synnyttämistä haitallisista verotuskäytännöistä ja että tällaiset kansantaloudet voivat kärsiä merkittäviä häviöitä investoinneissa ja taloudellisessa kasvussa.. Siinä määrin kuin nämä tekijät vaikuttavat haitallisesti tällaisten maitten väestön hyvinvointiin, me kannatamme ajatusta monenkeskisestä tuesta talouden rakenneuudistusten tukemiseen.
- Mahtavat etupiirit tulevat vastustamaan muutosta, mutta me torjumme kokonaan ne taloudelliset argumentit, joissa väitetään rikkaille annettujen verohelpotuksien hyödyttävän meitä kaikkia. Kokemukset osoittavat, että veroleikkaukset johtavat yleensä rikkaiden ja köyhien kasvavaan eriarvoisuuteen.
- Hallituksen tulojen lisäykset voivat edistää tavallisten kansalaisten elämää vain, jos päätökset varojen käytöstä tehdään laajemman demokraattisen keskustelun kautta.
8. Yksityisten kansalaisten perusteltu yksityisyyden suoja pitää erottaa rahamarkkinoiden salailurakenteista, joista hyötyvät vain varakkaat ja epärehelliset tahot valtaenemmistön kärsiessä kohtuuttomasti. Ottaen huomioon edellä esitetyt huolenaiheet, me vaadimme kaikkien rahamarkkinoiden salailumekanismien poistamista kaikilla alueilla ja valtioissa, ja käyttöön pitää ottaa liitteessä 1 esitetty avoin, rehellinen ja selkeä tiedonjulkistamispolitiikka.
Sellainen tiedonjulkistamispolitiikka
- lisää tietoa viranomaisille, tutkijoille ja poliittisille päätöksentekijöille;
- vähentää epärehellistä pääomapakoa;
- paljastaa rikoksella hankittuja varoja;
- lisää globaaleja verotuloja.
9. Viime vuosikymmenenä yritykset käydä käsiksi vahingollisiin verokäytäntöihin ovat usein merkinneet teollistuneiden maiden käymistä pienempien veroparatiisien kimppuun. Tällaiset toimenpiteet eivät ole riittävästi ottaneet huomioon, että verokilpailu liittyy tiiviisti teollistuneiden maiden omiin finanssirakenteisiin, ja siksi meidän näkökulmamme on laajempi kuin vain teollisuusmaiden hallitusten kapea käsitys asiasta. Me ehdotamme demokraattisen globaalin foorumin välitöntä perustamista. Se koostuisi eri maiden hallitusten ja kansalaisjärjestöjen edustajista. Me vaadimme parempaa kansainvälistä yhteistyötä veroasioissa ja laajempaa keskustelua aiheesta, etenkin liitteessä 2 ehdotettujen poliittisten toimenpiteiden sopivuudesta.
10. Eri maiden kansalaisina ja yhteiskunnallisina liikkeinä meidän on nostettava asia esille aina kun voimme, meidän täytyy laajentaa tietoisuutta ja keskustelua näistä teemoista ja kehittää käytännöllisiä ratkaisuja niihin. Meidän oma aktiivinen osallistumisemme on välttämätöntä globaalin oikeudenmukaisen verotuksen toteuttamisessa.
Liite 1: Ehdotus välittömiksi toimenpiteiksi
- Seuraavien tietojen julkistaminen kaikissa valtioissa ja jokaisella alueella:
- kaikki verolait ja -sopimukset;
- yksityiskohtaiset kansalliset tilastot rahoituspalveluista ja julkisen vallan tilinpidosta;
- jokaisen merkittävän yrityksen ja säätiön kirjanpitotiedot, joista käy ilmi etenkin liikevaihto ja maksetut verot jokaisen alueen tai veropiirin kohdalla. Muitakin toimenpiteitä tiedon lisäämiseksi täytyy tehdä;
- jokaisen liikeyrityksen, säätiön, pankin ja sijoitustilin, omaisuuden tai muun varallisuuden omistaja.
- Perinpohjaisen ja automaattisen tiedonvaihdon kehittäminen kaikkien veroviranomaisten välille:
- veropohjan arvioimisen ja verojen keräämisen helpottamiseksi,
- tähän liittyy valtioille annettu velvoite kerätä tietoa rahoituslaitoksista, lakimiehiltä, kirjanpitäjiltä, tilintarkastajilta ja muilta asianomaisilta välittäjiltä.
- Rahoituksen järjestäminen:
- verokilpailun, veroparatiisien, rajan yli tapahtuvan veronkierron sekä varakkaiden yksityishenkilöiden ja suuryritysten verojen välttelyn laajaan tutkimiseen, niiden vaikutuksien arvioimiseen ja ratkaisujen etsimiseen;
- kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden osallistumiseen tähän keskusteluun siten, että näillä olisi riittävää asiantuntemusta ajaa omia etujaan.
- Demokraattisen globaalin fooruminen perustaminen:
- se koostuisi eri maiden hallitusten ja kansalaisryhmien edustajista
- sen tarkoituksena on parantaa yhteistyötä, rohkaista keskustelua ja lisätä kansalaisten vaikutusvaltaa verotuksen demokraattisessa valvonnassa.
Liite 2: Muita kiireellisiä toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa kansainvälistä yhteistyötä verotuksen alueella:
- Ylikansallisten yritysten yhtenäinen verotus, mikä antaisi veroviranomaisille tehokkaan tavan estää voittojen perusteeton siirtäminen alhaisemman verotuksen alueelle.
- Kotipaikkaperiaatteen yleinen soveltaminen yritysverotuksessa.
- Samanlaisen taloudellisen kehityksen asteella olevat valtiot ja maantieteellisesti lähekkäin olevat valtiot voisivat tehdä yhteistyötä poistaakseen keskinäisen verokilpailun haitalliset vaikutukset.
- Hyvin liikkuvan pääoman - esimerkiksi suuryritysten ja varakkaiden yksityishenkilöiden - veroasteen ja veropohjan harmonisointi.
- Kansalaisia edustavien alueellisten tai globaalien veroviranomaisten perustamismahdollisuus.